Ruuti Rutkula

Ruuti Rutkula

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mistä kaikki alkoi

Valotan nyt tuon otsikon alla pariakin juttua täällä blogissa. Monta kertaa oon miettinyt, että alan bloggaamaan, mutta sitten perikainuulainen vaatimattomuus on tullut tielle. Eli mitäpä se hyövejää. No, olen sitten ajatellut, että hyövejää se ainakin sitä, että on mukava takakäteen lueskella omia juttujansa. Olivatpa ne miten arkisia sitten tahansa.

Aloitan tämän valottamisen tässä nyt ensiksi vähän omasta henkilöhistoriasta, jos 30+ naisen vuosia voi vielä historiaksi laskea ;) Olen ehdoton syksyn lapsi. Rakastan tottakai kaikkia vuodenaikoja mitä suomineidolla on tarjota, mutta olisikohan oma tekosensa sitten sillä että ensimmäiset rääkäisyt olen päästänyt juurikin syyskuussa.
19.9.1982 kuulostaa kovin kaukaiselta, vai mitä?
Silloin olikin ollut oikea syksyn lempikelini, pikkupakkanen joka iltapäivästä kääntyi vielä lämmön puolelle. Syksyssä on vaan sitä jotakin, jonka taikaa en osaa sanoin kuvata.

Tässä kuvassa olen pikkuveljieni kanssa, vieressä silloinen sekarotuinen koiramme Jymy, joka mahtoi saada nimensä tekopitäjän eli Sotkamon pesäpallojoukkueen mukaan. Jymyssä taisi olla puolet suomenajokkia ja puolet jämptiä. Mutta se miksi tämän kuvan halusin laittaa tähän on syy, että näiden hommien ympärillä pyörii suurin osa vapaa-ajasta nytkin. Eli aika vahva ja pitkä posa yhden naisen elämää, tuota kuvassa olevaa pienempää poikaa muistan raahanneeni reppuselässä metsällä monet kerrat.

Mutta tässä on tämän naisen suurimmat saavutukset. Ehdottomat osat meidän Serranon perhettä. Varsinkin tämä vasemmalla oleva on mahdoton heppahöperö ja tartuttanut tämän höpöilyn nuorempaankin. 

Välikommenttina pitää kyllä mainita tähän, että onpas tämä vaikeaa. Mitä kirjoittaisin? Mikä olisi tarpeeksi arvokasta ylöskirjattavaksi? Ehkä ei pitäisi mietti näitä asioita ollenkaan vaan antaa vaan virran viedä. Muttakun niin muttakun on tapana tehdä asioista liian monimutkaisia. Ja ei tämä oman henkilöhistorian valottaminenkaan ole niin helppoa. Ehkä nyt lopetan tähän ja annan tiedon tihkua pikkuhiljaa rivien välistä :)

-T

2 kommenttia:

  1. Hah! Luinpa sit minäkin. Kun nyt ihan vahingossa satuin tämän hoksaamaan ;) Se on se ajatusten virta - varsinnii, jos ajatus juoksee nopeammin kuin kädet ehtii kirjoittamaan. Mikä ei tietenkään olisi mitenkään ihmeellistä näillä leveysasteilla syntyneille. Toisaalta on myös mahdollista, että kädet kirjottaa ajatusta nopeammin. Siinäpä sitä onkin sitten ihmettelemistä myöhemmin, että jaaha tuommostakin on pitänyt sitten mennä kirjottamaan. Se on paree olla miettimättä liikoja. Meinaan sitten ei kyllä tuu kirjoittamisesta mitään, jos alkaa liikaa miettimään, mitä voi kirjottaa ja miten kirjottaa ja plaa plaa plaa...

    Lumista joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, nyt vasta huomasin tämänkin kommentin :) hidastanja.. Mut mukava on lukea siunkin ajatuksia. Jatketaan tällä linjalla :)

      Poista