Ruuti Rutkula

Ruuti Rutkula

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Metsästyksellinen lauantai

Oon ollut lentsussa jo viikon ja tuntui, että sekä oma pää että Ruuti kaipaavat kunnon metsälenkkiä. Lentsusta huolimatta startattiin sitten lauantaiaamuna mehtään, en ollutkaan koko syksynä ollut käynyt sillä suunnalla. Sinänsä jäi vähän vajavaiseksi tuo reissu, että totuttuun nähden oli aika vähän lintuja. Ruuti kyllä pelasi metson kanssa pitkään ja lentsuinen emäntä paineli peräss, mutta tyhjin käsin saatiin sieltä lähteä.

Iltapäiväksi oli sitten suunniteltu koko perheen laatuaikaa ja samalla lisähommia Ruutille. Rantsilan Riistamiehet ovat avanneet Kurunnevan Riistamaa -nimisen paikan, joten lähdettiin sinne koko perheen voimin katselemaan fasaaneja pelloille. Täällä,  kun on niin rytelikkömetät ettei penskat jaksa niissä kulkea ja joutuvat varmasti hukkaan, jos lintutilanne tulee eteen.

Sielläpä sitä meni sitten iltaan asti, lastenhan kanssa ei tärkeintä ole lintutilanteet vaan valtavat eväät :) Saatiin me jotain reppuunkin... Vaikka emäntä lahjakkaasti pummasikin yhden tilanteen :)


-T

2 kommenttia:

  1. Heippa Hei!
    Tätä minä olen odottanutkin :)! Tervetuloa bloggaileen, sinulla on sana hallussa joten ei kun naputtelemaan kuulumisia. Sain lisättyä blogisi omaan blogilistaan, joten kuulumisia odottelen Serranon perheen "sekoiluista" ja kuulumisista kuvineen kaikkineen myös jatkossa :)!
    Muista kuitenkin ilahduttaa aina silloin tällöin minua myös äänesi kuulemisella, edes puhelimen välityksellä.
    Oikein mukavaa ja riistarikasta syksyn jatkoa teille kaikille!
    --
    Tuula ja parrat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello! Mukava kun odotus on nyt loppu :) Jospa sitä aina jotakin sais ylöskirjoitettua. Ja tottakai ainakin puhelinliikenne pelaa.

      -T

      Poista